Moi! Leivoin juuri Akarin kanssa pitsaa ja paivemmalla olin NZIIUn kahvila tapaamisessa ja shoppailemassa kavereiden kanssa:) Maanantaina alkoi mun kolmen kuukauden kesaloma, mutta kayn viela koulussa maori tunneilla, soittelemassa pianoa ja tekemassa kassan toita. Olen pitanyt itseni taas niin kiireisena, etta en ole hirveasti ehtinyt vain istua olohuoneessa muiden kanssa.
Mum lensi viime torstaina Australiaan, joten nyt mina, Akari ja dad ollaan viikko omillamme.
NZIIU tapaamisen jalkeen shoppailua:D
Mutta nyt viime viikkoon..
Puolitoista viikkoa sitten koulussa oli international food festival, ja pyoraytin sinne karjalan piirakat ja korvapuustit. Karjalanpiirakat onnistuivat ihan taydellisesti, mutta leipoessani korvapuusteja ruokafestivaalin aamuna jokin meni pahasti pieleen ja jouduin viimehadassa tekemaan viela uuden taikinan. Kaytin varmaan vaaraa vehnajauhoa, koska en ajatellut niiden jauhojen olevan kovin erilaisia keskenaan. Olin ensin jakamassa niita feilattuja pullia ilmaiseksi kaikille, mutta loppuenlopuksi myin ne dollarilla, ja ihmiset todella maksoivat ja kehuivat niita.. Korvapuusteilla oli kovempi kysynta, kuin karjalanpiirakoilla, mika on ymmarrettavaa, karjalanpiirakat on jotain, mita kukaan taalla ei ollut ennen nahnyt
International food festival meni todella hyvin ja oli hauskaa!! Tassa on muutamia meidan koulun internationaaleja:)
Viime perjantaina oli viimeinen varsinainen koulupaiva tana vuonna ja samalla viimeinen kokonainen paiva koulupuvuilla. Year 13 oppilaat meidan koulussa eivat kayta koulupukua = mufti. Viimeisen paivan kunniaksi kuvailtiin vahan naiden kiwi kavereiden kanssa, jotka ovat kuvissa:)
Mulla on jo nyt ikava valitunteja ja jillailua naiden ihanien ihmisten kanssa. Odotan innolla sita, kun tammikuun lopussa paasen taas kouluun. Tulen toki nakemaan naita myos nyt lomilla, mutta koulussa kaikki ovat aina koolla joka paiva:) Nama kolme ja puoli kuukautta, mitka olen nyt ollut Cashmere High Schoolissa, ovat olleet ihan huippuja ja tama koulu on kuin toinen koti taalla uudessa Seelannissa . Olen niin iloinen siita, etta olen saanuut paljon kavereita tuolta koulusta, alussa tuli valilla vahan yksinainen tai hukassa oleva olo, kun ei ollut varma, missa viettaa valitunnit. Jos ei ollut muuta paikkaa, aina pystyi/pystyy menna international officelle, missa on hauskaa, mutta mielummin olen paikallisten kanssa:). Loydan nyt myos luokkani helposti, toisin kuin ensimmaisilla viikoilla. Silloin harhailin lukkari toisessa ja koulun kartta toisessa kadessa ympari koulua tietamatta minne menna tai missa ylipaataan olin.
Tassa on kesauniformu, mita mun ei enaa tarvitse kayttaa. Tulee ikava tuota, koska se on niin helppo aina joka aamu vain vetaa paalle ja tykkaan myos siita milta se nayttaa. On toki kivaa paasta kayttamaan myos omia vaatteita ja nayttamaan enemman itseltaan, mutta olen tehnyt sita koko elamani tahan mennessa ja uniformu on jotain uutta.
Halloweenina international office piti Halloween kekkerit, johon tein tuon mekon ja risupannan. Siella oli ohjemassa mm. haju/maku/syonti kilpailu, ja itse olin syonnissa. Meidan piti syoda leipa, jossa oli uusi seelantilaista erikoisuutta, marmitea (josta kirjoitin aikaisemmin) ja pari weetbixia. Noiden syonti oli oikeasti aika vaikeaa ensinnakin marmiten maun ja toisenna weetbixien kuivuuden takia:P
Tassa oli sen illan parhaiten pukeutuneet male ja female. Olin niin tyytyvainen siita, etta voitin, koska olin tehnyt kaiken tuossa puvussa itse. Oli hauskaa rikkoa ja sotata tuota mekkoa vetamalla sita ympari takapihaa.
Viime viikonloppuna oli myos Akarin 17 wee synttarit ja me menimme vieraiden kanssa luistelemaan jaahallille. Luistelu oli hauskaa ja sen jalkeen jatkoimme takaisin kotiin, missa odotti paljon ruokaa.
Akarin vieraat olivat paaasiassa japanilaisia. Japanilaiset ihmiset ovat oikein mukavia ja sopoja<3:D
Viime keskiviikkona juhlimme Akarin synttaireita uudelleen paivallisen merkeissa, mutta talla kertaa meilla oli vain muutama vieras.
Paula, saksalainen vaihtari, tuli myos ja syonnin jalkeen illalla menimme katsomaan isoja ilotulituksia rannalle. Taalla ei ammuta ilotulituksia uutenavuonna, vaan kaikki ilotulitukset ammutaan nyt taman viikon aikana. Ilotulitus rannalla oli todella hieno, vaikka se loppuikin juuri, kun paasimme lahelle sita. Sen jalkeen lahdimme Paulalle yoksi ja kavelimme Christchurchin reunoilla iltamyohaan pimeassa aika pitkaan, koska emme oikein meinanneet loytaneet bussipysakkia.
Yhtena paivana kavin myos mun neljan kaverin kanssa pyorimassa Christchurchin keskustassa. En ollut koskaan aiemmin kaynyt siella muualla, kuin Bus exchangella, ja oli hienoa paasta tutustumaan paremmin tahan kaupunkiin. Tassa kaupungin osassa, missa itse asun, ei nay kolme vuotta sitten tapahtuneen maanjaristyksen tuhoja, mutta kavellessa kaupungin keskustassa siella taalla on tuhoutuneita rakennuksia ja korjaustelineita.
Kuvassa on Christcurch katedraali, mika on kuuluisa nahtavyys Uudessa-Seelannissa.
Kaverini kertoi, etta tama oli enne kirjasto. Christchurch on oikeasti todella natti kaupunki, vaikka siella onkin paljon tuhoa, voin vain kuvitella, millainen tama kaupunki on ollut enne maan jaristysta.:)
Christchurchin keskustassa on nyt joka puolella parkkipaikkoja tuhoutuneiden rakennusten tilalla. Ei siis tarvitse kuluttaa kovin paljon aikaa yrittaessaan loytaa pysakointi paikkaa, silla siella taalla on autoille tarkoitettuja aukioita.
Kavellessa keskustassa nakee myos paljon erilaisia seinamaalauksia. Ainiin.. ja kirahvipatsaita myos. En ymmarra, minka takia koko keskusta on taynna erilaisia kirahvipatsaita, seinamaalaukset viela ymmarran helposti, ja ne nayttavat kivalta, mutta kirahvipatsaat ovat sangen huvittavia:D Keskustassa on myos ihana iso puisto, johon rakastuin ja paljon pienia putiikkeja, missa on kiva kierrella. Palaan tuonne viela monta monta kertaa!!
Mahtavaa isanpaivaa, mun rakkaalle isille, joka paasti mut totetuttamaan unelmani vuodesta vaihto-oppilaana ja joka teki niin paljon toita taman eteen.
Oon niin onnellinen, etta olen taalla. En haluaisi muuttaa mitaan, mita on tahan mennessa tapahtunut, en hyvia enka huonoja hetkia. Nautin taalla olosta silloinkin, kun kavelen sateessa likomarkana, nalissani ja vasyneena kotiapain. Mua varoiteltiin siita, etta tulen lahes masentumaan vaihtovuoteni alussa ja siita se alkaa sitten pikkuhiljaa parantua. Nelja kuukautta on kuitenkin jo kulunut, enka ole saanut minkaanlaista romahdusta. Valilla tietenkin on ikava perhetta ja kavereita siella Suomessa, mutta ikava on paaasiassa vain hyvia muistoja ja haluaisin niin kovasti tulla halaamaan teita. Valilla myos vasyttaa ja haluaisin vain jaada lohoamaan sohvan nurkkaan koko paivaksi. Varsinkin alussa vieraan kielen puhuminen, uusien kavereiden tekeminen, harrastusten aloittaminen ja koko uuden elaman luominen maailman toiselle puolelle on vasyttavaa, ja se nakyykin siina, etta nukun taalla huomattavasti enemman, kuin Suomessa nukkuisin. Nyt elama taalla on kuitenkin alkanut jo sujua hyvin, enka ole enaa niin tyhjan paalla kuin alussa, jolloin en tuntenut yhtakaan ihmista Uudesta-Seelannista. En halua olla missaan muualla, taalla on niin hyva olla.
Olen niin kiitollinen tasta vuodesta kaikille, jotka ovat tehneet taman mahdolliseksi, varsinkin rakkaille vanhemmilleni. Kiitos!
